Monday, January 29, 2007

Miettehiä

Eilen oli ulkoilupäivä. Kävimme aamupäivällä pulkkamäessä ja oli mukavan kipakka pakkassää. Lähin jääkenttä oli jätetty hoitamatta, mutta iltasella lähdimme vielä luistelemaan vanhan asunnon kulmille. Mukavaa kun siellä on oikein pukuhuoneet, jossa vaihtaa luistimet ja jäällä on kunnollinen valaistus.

Pikkuneiti opetteli oikeastaan ensimmäistä kertaa luistelemaan. Ensin seisoi paikallaan, sitten "juosta köpötteli" iskää kiinni ja sai naurukohtauksia kun pyllähti kerran puolessa minuutissa. Hyvä niin!! Ilmeisesti on Aino-kirjaa luettu riiittävästi kun ei tullut "suoriutumispaineita". Minullahan ei tietenkään ollut luistimia mukana - viimeksi kun niitä kokeilin ne olivat aivan liian pienet villasukan kanssa. Pitäisiköhän kokeilla... Tämä Turun talvi on kyllä ollut niin toivoton, että tiedä ehtiikö sinne toista kertaa.

Gedifran puuvilla sukat ovat nyt toisen sukan varressa ja muut työt eivät edisty. Tänään koitin lääkärille jonottaessani neuloa "ikuisuus-lehtihuiviani", mutta takkusin kyllä silmukkamäärän kanssa useammallakin kerroksella - ihan varmaan huolimattomuuttani.

Nyt haaveilen vielä ehtiväni yhden huovutuspipan tällä viikolla. KuuuuuLeeeeeeMiiiiiin (sanovat Saukin pikkuoravat!)

Sunday, January 28, 2007

PIPOVIIKKOJA...

Tässä tämä huovutettu pipa Loftista, alempana aikaisemmissa postauksissa aikuisen punainen, pyöreälakinen pipa Fritidsgarnista!

Lauantaina puuhailtua!

Kävimme eilen ystäväni Annan ja lasten kanssa Mikaelin puistossa ja siellä olisi voinut luistella! Taivas oli niin kaunis kirkon takana, mutta eipä se tässä kuvassa oikein näy; tummalta näyttää... myöhästyin!

Ostoksillakin käytiin - kävin elämäni ensimmäisen kerran Piikko-Pirrassa ja olihan siell mukavia alennuksia. Euron lankakeriä ja muutama muukin "herkkulanka".

Tyttärelle löysin hula-hula-vanteen, josta oltiin jo viikon ajan puhuttu ja lisäksi ostimme hänelle ikioman kanavatyön kun siskoillakin on. Äitini totesi puhelimessa että minä olen ehkä ensimmäistä työtäni tehnyt neljän vanhana. Käännöksissä piti aina auttaa!

Alla iki-ihanaa perussukkaa siitä Gedifran langasta!


Friday, January 26, 2007

Uutta ja huovutettua




Tässä taas... Kun halvalla saa! Hinta oli tasan 3 euroa jokaisesta kerästä (Foxit, Ainot) ja nuo Coatsin puuvillalangat maksoivat 1,5o euroa kerä... En ole ostanut tuota Foxia aikaisemmin, mutta eikö niiden lähtöhinta ole hurjan kallis? Jos en heti niistä tee myssyjä niin kyllä niitä ainakin naamiaisasusteisiin yms voi käyttää. Ja tuo Coatsin Gedifra cotton socks color oli kyllä ihana löytö kun lähdin alunperin kankaita hakemaan. Niissä on 50% puuvillaa, 40 villaa ja 10 polyamidia. Kävisiköhän näille austermannin lankaa vastaavat silmukkamäärät? Kakkosen puikoilla aion tehdä ja 30x41 kerrosta, pitäisi olla 10 cm?

Nyt lähden taas neulomaan...

Kuvassa oleva koira on käsinukke ja tättähäärän joululahja, Rannan lelupajan valmistama (LOPPI). Näin noita Siellä Tampereen messuilla...

Wednesday, January 24, 2007

Pipoviikot käynnistyivät!



Eilen sain sitten neulottua alusta loppuun ihanan pehmoisesta LOFTista huovutettavan pipon! Päättelytkin on tehty ja tänään isken neuleen iltasella pesukoneeseen. JÄNNITTÄVÄÄ! En kyllä enää uskalla odottaa sopivan kokoista lopputulosta, kun kaksi edellistä hahtuvakokeilua päätyivät toinen kassiksi ja toinen Risto-nuken asusteisiin:!

Ehkä iltasella sitten tuloskuvia ja uutisia!

EDITOITU: Se ONNISTUI. Siitä tuli kokoa neljävuotias ja olin ihan tyytyväinen. Ehkä lisään vielä pienen nyörin ja napin... Kuvat päivitän kun onnistuvat ja on riittävästi valoa.

Sunday, January 21, 2007

"I'm walking in the air..."



Me teimme neidin kanssa lumiukon!

Kävimme tänään Seikkailupuistossa ja oli tosi mukavaa sekä huovuttaa, että ulkoilla. Teimme tättähäärän kanssa yhdessä neulahuovutuksella hänen toivomuksestaan lumiukon - kummallekin ensimmäinen kerta kun huovuttamista kokeiltiin! Hänen neulankäyttönsä onnistui kommelluksitta, mutta itse kyllä sain muutamankin haavan sormenpäihini. Nyt lumiukkoon on pujotettu lanka ja hän katselee tyytyväisenä keittiön touhuja.

Eilen kävin ensimmäistä kertaa ystäväni H:n kanssa sauvakävelyllä ja tänään kävimme juoksemassa. Osa joulukiloista tuntuu nyt karisseen, mutta vieläkään en ole siinä painossa mihin pääsin ennen joulua...

Nuttuja 70-luvulta!

Äitini tyylinäytteitä - kuvat ovat vuodelta 1974! Ja kyllä minäkin olen osannut poseerata, vaikkei kukko käskien laula... Myöhemmin pelkäsin salamavaloa (n. kolmevuotiaana) ja kuvia on otettu joko varkain tai sitten olen niissä itkeä tihrustellut...



Saturday, January 20, 2007

Tällainen takki - oikea väri!

Kävimme kuvailemassa aamusella... Koko on hiukka reilu (115 cm), kun neiti on nyt reilu satasenttinen. Ensi kerralla teen kyllä jämptin, ettei aina tarvi pitää "kasvuvaraista"!

kaulukseen olisi riittänyt vähempikin silmukkamäärä (sojottaa nyt aika pystyssä). Nappilista tajusin sentään purkaa ja ottaa 20 silmukkaa pois, kun ohje ei täsmännyt
tähän lankaan. Olen kohtuullisen tyytyväinen!


Friday, January 19, 2007

Tartuttu (F)UFOIHIN



Nyt on ollut aika tarttua fufoihin jotka lojuvat kassissa olohuoneessa. Tättähäärän villatakki on nappilistoja ja nappeja vaille valmis - tänään voi tulla jo jonkinlaista ennakkokuvaa tuotoksesta.

Lisäksi online-sukat ovat valmiit, jopa päätellyt ja istuvat taas hyvin jalassa - ihan perussukat.
Saan kyllä noilla kakkosen bambuilla ihan epätasaista jälkeä aikaan - ilmeisesti pelkään niitten katkeavan enkä kiristä lankaa aina tarpeeksi. Mukavaa kun ei tuota jäljen epätasaisuutta pätkävärjätystä erota...

Uusi Novita löytyi vihdoinkin keskustan Anttilasta ja katselin että Turun Vapaa valinnassa olisi nallea ja isoveljeä tarjouksessa.

Akvaarioomme on muuttanut kolme miekkapyrstöä, yksi koiras ja kaksi "naarasmerkkistä". Tuntuvat tulevan hyvin toimeen monnin ja leväbarbin kanssa. On näemmä muillakin testailtu tuota leväbarbin ponnistusvoimaa! (katso postaukseni joulun ajoilta...)

Asiaan taas viikonloppuna.

Sunday, January 14, 2007

Ostoksilla!

Perjantaina kävin Kupittaalla citymarketissa. Ajattelin ostaa Novitan uuden lehden, isoveli-lankaa ja kanavatyöneuloja. Ainut mitä paikalta löysin olivat nuo neulat.

Isoveljet olivat hävinneet - ei edes tarjouskoreja näkynyt. Uusista langoista puuttui ilmeisesti ainakin puolet, joten en päässyt edes uutuuksia hypistelemään. Voi taivahan taatelit....

Samana iltana kertoi mieheni nähneensä Euromarketissa alennuskoreja. Suunnistimme Kaarinaan ja tuossa omassa korissani ostosten saldo. Woolit maksoivat 1.6o, muut 3,50-4,90 riippuen siitä onko pätkävärjätty. Tuo edessä oleva vihreäsävyinen nalle oli aivan MUST noista uusista langoista; pääsääntöisesti en vielä noille väreille syttynyt!

Prismassa kävin myös kääntymässä - ei poistoja eikä uutuuksia. MISSÄ niitä uusia Novitoja oikein myydään? Ei ainakaan meidän kaupunkimme marketeissa! Enkä kyllä vieläkään liity tai tilaa... Ja kun eihän tällä asialla oikeasti mikään kiire ole. Työkaverini kyllä lupasi tuoda lehden minulle näytille ehkä jo huomenna:!

Toisessa kuvassa yhdeksänvuotiaan neitimme koulussa tekemiä puutöitä! Ihania juttuja tekevät nykyään - itse en edes muista mitä tein ala-asteen puukäsitöissä. Myöhemmin olen kyllä väsäillyt puisia mobileja ja palapelin. Kuvioleikkuri kyllä katkaisi teriä turhankin tiuhaan...

Kävimme uimassa ja oli kyllä tosi mukavaa. Laskimme kolmivuotiaan kanssa ensimmäistä kertaa vesiliukumäkeä. Ja eilen katselimme pojan saamaa dvd-elokuvaa LIIKKUVA LINNA. Mukavia nuo japanilaiset - jotenkin mukavaa kun näki että välillä oikein ajateltiin ääneen miten jokin asia meni juonessa tai miten japanilaisissa animaatioissa on "kaikkea kummallista"...

Wednesday, January 10, 2007

Jotakin pientä ja suuria suunnitelmia



Tässä nallecolorista ja alpacasta (Priima-kaupan ostoksia) tehdyt sormikkaat. Aivan ihanan pehmoiset ja värikin tasoittui kun alpakka oli sävyltään tuota tummempaa punaista. Resorin tein pelkällä nalle-langalla.

Online-langasta ovat sukat aluillaan - olen pitänyt tosi paljon ensimmäisiä regiasta kutomiani ohuempia villasukkia.

Ottobre design -lehti saapui tänään ja tykkäsin itse asiassa muutamasta jutusta tosi paljon. Tättähäärä haluaisi balettimekon/jumppasun, joten siihenkin olisi nyt jonkinlaist kaavat. Nyt väsyttää. Hyvää yötä!

VIELÄ vuodenvaihdetta!

Tämä raketti ammuttiin mökillämme ja kuvat olen
ottanut ihan itse!

Sain vasta nyt tyhjennettyä kameraamme.


Thursday, January 04, 2007

Tuesday, January 02, 2007

Uudenvuoden "avajainen"!

Vuosi vaihtui mökkeillessä tuttavaperheen kanssa - mukavaa kun lapsilla oli seuraa toisistaan. Saunottiin, syötiin ja juotiin. Meidän erikoisraketit ammuttiin hyvissä ajoin ja loppuilta pelailtiin Trivial Pursuitia. Kysymykset ovat kyllä yllättävän hankalia jopa perhepainoksessa!!

Meidän pikkuneitimme jäi eilen hoitoon isovanhemmille nääsvilleen ja me jatkoimme kohti tätä Turkua. Käytimme heti tilaisuuden hyväksi ja ehdimme katsomaan elokuvateatteriin CASINO ROYAL -elokuvaa!!!! Pidin kyllä tosi paljon - mielestäni elokuva oli sopivan itsekriittinen BOND-asetelmaa kohtaan ja toimi kokonaisuutena loistavasti. Ja Daniel Craig... Vihdoinkin särmää ja rosoisuutta!!! TÄTÄ LISÄÄ!!

Vielä ajattelin josko vuokrattas muutama elokuva kotiin tällä viikolla...

Kesken tällä hetkellä perussormikkaat alpakasta/nallesta. Nyt näkemiin.