Friday, February 23, 2007

Vielä reissumuisteloita

Kirjoitan nyt pikaisesti tähän jotakin faktaa ja täydentelen myöhemmin kun löydän kuitit ja tarkat nimi- ja osoitetiedot!

Lähdimme perjantaiaamuna Helsingistä Eckerö Linen laivalla kohti Tallinnaa. Tättähäärä leikki lohikäärmepallomeressä ja me satsasimme karkkiosastolle. Aikainen aamuherätys tuntui kyllä vatsanpohjassa - Kalev tekee aivan mainiota mustikkavalkosuklaata, jolla saa kyllä nälän tunteen taltutettua!

Tallinnassa olimme perillä n. 11.30, jonka jälkeen suuntasimme kohti Saaremaata. Ajelimme ulos kaupungista, tankkasimme ja loppujen lopuksi päädyimme syömään vasta Haapsalussa. Ajelimme kaupungin halki ja söimme Peetrin Pizzassa. Aivan loistavat pitsat - en muista milloin olisin saanut yhtä hyvää. Saku-oluen makuunkin pääsimme... Olimme varanneet lauttapaikan viiden aikaan Virtsusta ja hyvä että olimme - kulkijoita oli kuitenkin jonkin verran.

Saavuimme Rüütliin puoli seitsemän aikaan, majoittauduimme ja suuntasimme kiireesti päivälliselle, joka loppui kymmenen minuutin kuluttua. Ehdimme saada jotakin lautaselle, vaikka palvelu olikin hieman nihkeätä.... Toisaalta ei kyllä ollut kovin nälkäkään kun olimme juuri syöneet ne loistavat pizzat. Kylpylän erittäin hyvä puoli oli vapaa allasosaston käyttö 12-22, eli ehdimme vielä hyvin uimaan ennen nukkumaan menoa. Hieman hirvitti kun melkein nelivuotias laski jättiliukumäestä isänsä kanssa, mutta loistavasti se sujui!!

Lauantaina pääsimme aloittamaan täyshoitopakettiin kuuluvat hoidot. Kävin yrttiporekylvyssä, valohoidossa ja suolakamarissa. Laiskana ja aamu-unisena jätin allasjumpan väliin. Hotellin ruoat, salaatit ja aamiaiset olivat sellaista perusruokaa ja mielestäni kyllä erittäin hyviä. Lounaan jälkeen riensin Kuressaaren keskustan aukiolle, johon käveli n. 8 minuuttia. Kävin ensin Lossi-kadulla olevassa kangas- ja lankakaupassa (Saaremaa Kaubamaja, Raekoja 1), johon tutustuin jo viime kesänä. Olin päättänyt satsata lähinnä merino- ja alpakkalankaan, joten ohitin vauhdikkaasti kaikki tekokuituiset ja ostin ruskeaa ja vaaleanpunaista merinoihanuutta. Josko itselle ja neidille neuletakit? Kaupan langat olivat pitkälti Coatsin valikoimaa; Coatsin lankoja näin myös Haapsalussa olevassa marketissa.

Löysin kylpylästä saamieni ohjeiden perusteella myös ne loput kaksi liikettä. Ensimmäisessä Saare Tex-stiil, osoitteessa Kohtu 3 oli lähinnä noita keinokuitujuttuja (olikohan Katiaa...?), mutta löysin sieltäkin 400grammaa merinoa sellaisena beigenä (23 kruunua kerä) ja lisäksi ostin puikkomitan ja Prymin pyöröt sekä pitkät puikot. (saldo 342 kruunua)

Viimeinen liike, Stü Saaremaa Kaubamaja (osoite: Tehnika 5), jossa kävin kiireesti oli sisäpihalla torin vieressä. Sisäänkäynti oli ilmeisesti kirjaston kanssa yhteinen. Tässä vaiheessa oli jo hiukkasen kiire, mutta nappasin kyllä mukanani vaaleanpunaista alpakkaa ja bambupyöröt 4,5. Liikkeessä oli Novitan lankoja (myös niitä,joita on välillä näkynyt Anttilan "sesonkituotteina"), kuten myös noissa Tallinnalaisissa marketeissa.
Kiireeni johtui siitä että neiti tättähäärä kävi ensimmäisen kerran kanssani kampaamossa. Joskohan jatkossa saisi äitikin otsatukan suoremmaksi!

Suurimman osan juoma- ja herkkuostoksista teimme Kuressaaressa ja paluumatkalla olevassa marketissa ja hintataso oli kyllä halvempi kuin esim. Tallinnan Rocca al Maren Prismassa.

Sunnuntaina lähdimme puolen päivän jälkeen kohti Tallinnaa. Poikkesimme yhdessä ostoskeskuksessa ennen kaupunkia (hmmm. nimi myöhemmin) ja yövyimme todella mukavassa Skåne-hotellissa, joka sijaitsi vastapääten mäellä olevaa presidentin linnaa. Ihana vanha talo - kolmanteen kerrokseen johtavat portaat ovat kyllä kovin jyrkät, mutta ilmeisesti toisessa päässä taloa oli myös vaihtoehtoinen kulkureitti. Kävimme mieheni kanssa iltasella kävelemässä tunnelmallisessa/hiljaisessa vanhassa kaupungissa ja iltapalaksi söimme aivan ihanaa jugurtti-mansikkakakkua sampanjan kera!!!

Maanantaina
piipahdimme siellä Rocca al Maressa, jossa teimme viime hetken ostokset ja söimme lounaan. Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, niin huovutettavat villat jäivät ostamatta, kun en SadaMarkettiin sitten ehtinyt ennen laivan lähtöä, mutta eiköhän noita ostoksia kuitenkin kertynyt riittävästi! Laivalta vielä valitut herkut ja automatka Helsingistä Tälpuoljokkee. Kotona puolen yön jälkeen. Ja aamulla pirteänä töihin!!!

Nyt tiedän mitä tarkoittaa sana KudumisVardad!

1 comment:

Sari (saristitching) said...

Ihanalta kuulostaa tuollaine täysihoito!