Sunday, October 01, 2006

TOTORO!

Sateisen sunnuntain aikaansaannoksia...

Regiasta sukan aloitus - ihanaa lankaa, johon juuri olen tutustunut! Minä, joka vielä joku kuukausi sitten tuskailin lankojen kalleutta... Ja vannoin noiden Novitan lankojen nimeen hinnan vuoksi.

Ohje on Suuresta käsityölehdestä 1/2003. Lehdessä on ohjeet kaikkiin kokoihin kyseisellä langalla neulottuna, sekä ohjeet vahvistettuun tai lyhennetyin kerroksin tehtyyn kantapäähän.

Novitan woolista ja pätkävärjätystä nallesta on tulossa Bibo noin 4, 5 puikoilla. Uskoisin sopivan meidän kolmevuotiaalle. Lankoja pipaosastoon olisi vielä jäljellä, mutta nyt tarvitsisi kiireesti siirtyä sormikasten/tumppujen tehtailuun.

Ja sitten vielä mainos!!!! Tänään oli Kinopalatsissa lasten elokuvat 6 euroa ja me kävimme katsomassa animaation taidonnäytteen TOTORO!!! Sekä aikuiset että lapset tykkäsivät... Tutustuin Totoroon jo vuosia vuosia sitten, mutta vasta nyt näin elokuvan kokonaisuudessaan.

Ihana vanhanaikainen tarina - sopivasti myöskin jännitystä ja värimaailma on aivan minun makkuuni.
SUOSITTELEN sekä aikuisille että lapsille! Tästä elokuvasta olet valmis maksamaan myös oman lippusi (vaihtelu virkistää kun tuota amerikkalaista "Disney-höttöä" riittää...)

1 comment:

Unknown said...

Tuo mun ote kirkkohallituksesta on täältä osootteesta oleva "seuranta" mun plokis son vasemmalla alahalla oleva violetti maapallo nappi (son aina) http://extremetracking.com/