Olen haamupäivitellyt linkkejä lisäämällä eli nyt sitten kirjoittelen vähän tekstiäkin ettette pety käydessänne!
Eilen kävin hamstraamassa bambupyyhkeitä Jyskistä kestovaippoja varten ja jouduin toteamaan että kylpypyyhekoko oli koko Turun alueelta loppu. Nyt täytyy tyytyä noihin pienempiin versioihin. Kokeilin saumuria ja onnistuin langoittelemaankin - tänään olisi tarkoitus tehdä joku koeversio kierrätysmateriaalista.
Tein yhden imukappaleen neulomalla Novitan tarjouksessa ollutta bambulankaa. Neuloin pitkän suikaleen (22 silmukkaa kertaa noin 40 cm); kaksinkertaisella langalla ja kappale taitetaan pituussuuntaan.
Swallowtail ei oikein edennyt, mutta josko tänään jos/kun jaksan katsoa Bonesin.
Kirjastosta löysin taas muutaman dekkarin ja rohkenin lainata jopa kirjan josta voi etsiskellä etunimeä tulevalle lapselle!
Tuesday, July 31, 2007
Sunday, July 29, 2007
Valokuvakuulumisia
Friday, July 27, 2007
Kukkatesti
Olen kyllä haikaillut puutarhaani muutamaa upeaa uutta ruusua - lajikkeetkin ovat jo tiedossa kun vain rahavarat antaisivat myöten. Jossakin aikaisemmassa testissä olin PUNAHATTU!
Swallowtail alussa...
Kaksi vyyhteä Merino oroa on nyt sitten keritty käsin. Toinen vyyhti onnistui hyvin 10-vuotiaan avustaessa - oli kyllä sitkeä mimmi täytyy sanoa. Tuo lanka kun on niin ohutta että metrejä on ja PALJON...
Vanhempi lanka oli niin sekaisin ja takussa ETTÄ OLI MENNÄ HERMOT! Kerin sitä yksikseni ja aloin myöntää että NEULOJAN on oltava jollakin tapaa PAKKOMIELTEINEN ja PITKÄPINNAINEN. En ole laskenut tunteja jota siihen vyyhteen käytin... (Käviskö kokonainen vuorokausi tai jotain...)
En oikein ymmärtänyt aloitusta, mutta sovelsin Minttumaarin ohjeita ja purkulankaideaa. Alkuun ainakin pääsin ja kakkosmallikertaa on nyt tehty kolme kertaa. Lanka on aivan ihanaa, pehmeää ja sitä herkullisen punaista, johon olen näköjään vuodesta vuoteen mieltynyt! Puikkoina 3,5 ja 60 senttinen pyörö-Prym ja lanka on kaksinkertaisena. Kuvia myöhemmin.
-------------------------------
Kävin toissapäivänä PIIKKO-PIRRASSA ostamassa tuota Merino Oroa lisää ja oli kyllä niin ihania tarjouksia että oksat pois. Ostin myös Bambulankaa puseroa varten ja vauvannuttuun Lanettia. Herkkuja oli hyllyt pullollaan ja valinnanvaikeuksia oli. Yritin kyllä ottaa vain sellaisia lankoja joille oikeasti on tarvetta ja ohje tiedossa. Liikkeessä on kyllä tosi mukavaa asioida ja asiantunteva palvelu - KIITOS.

Tuesday, July 24, 2007
Sadepäivää...
Neidit 4, 8 ja 10 v. tekivät hamahelmistä taideteoksia!!!
Minttumaari valmistui tänään! Tuossa pikakuvaus pingotuksesta; aurinkoisena päivänä sitten lisää fiilinkejä.
Nyt haaveilen Swallowtail shawl -huivista, jonka ohjeet ovat jossain... Ei kun etsimään minne ne loppukeväästä laitoin. Värivaihtoehtoja on, mutta nyt taitavat kaapista löytyvät marinoituneet langat joutua syyniin, uusia en osta tuota huivia varten.. Muuten on kyllä tehty hankintoja. Hys.
Töihin tuomani ennen niin surulliselta näyttänyt KIINANRUUSU kukkii! Olen saanut äidiltäni alkuperäisen taimen ehkä vuonna 1993, josta olen istuttanut oksia ja uusia alkuja. Tuttavapariskunnalle antamani kasvi on kukkinut upeasti, muttei meillä vaan koskaan kotona.!! Nyt aion ikuístaa upean kukan jos saan huomenna kameran otettua töihin mukaan.
Tänään on telkkari ja elokuvailta koko katraalla. Aamulla oltiin neitiarmeijan kanssa neuvolassa kuuntelemassa sydänääniä. Masuasukki potkaisi kunnolla kun hänen rauhaansa tultiin häiritsemään. Viikkoja 23 ja kiloja.. Kymmenen. Huokaus.
Friday, July 20, 2007
Neulerintamalta uutta!!!
Yhdet villaiset vaippahousut ovat valmiit! Kuvaa myöhemmin kun saan niitä vielä hiukan koristeltua...
Lisäksi innostuin kun katselin ULLAneuleen ja Katjan ohjetta MINTTUMAARIIN!! Mukavaa kun löysin ohjeen villapaidasta ylijääneille Wool-langoille; väri on petroolinsininen ja kakkosmallikertaa on nyt tehty eilen yhteensä viisi. Kuvaa valmiista minttumaarista on mm. täällä ohjesivulla.
Käykäähän katsomassa Turun TEHDAS Teatterissa ANNA JAANISOON ohjaama ja käsikirjoittama ESITYS, minä pidin siitä oikein tosi paljon!!!!
Olen taas, hmmm... innostunut uusista langoista, vauvatarvikkeista (kestovaipat, kantoliinat, kantotakit) ja jotakin olen jo hamstrannutkin. Kahdet äitiyshousut sentään löysin kirpparilta hyvään hintaan. Tukisukatkin olin onneksi säästänyt!!

Wednesday, July 18, 2007
Päivityksiä tehty!
Tein taas muutoksia pohjaan, joten blogilistalla saattaa kummitella. Nyt tuntuisi olevan ainakin sivupalkki taas kohdallaan ja lisäilen hävinneitä laatikoita...
Eilen aloitin virolaisesta hahtuvalangasta vaippahousuja yksisäikeisellä. Ohutta tulee, mutta neiti tättähäärällä ne ainakin toimi hyvin kun hän oli pikkuruinen. Yritän liittää tähän vielä kuvan langasta ja kukkivista orkideoistani!
Tuesday, July 17, 2007
tekniikan ihmeitä!?
Oi miksi oi miksi tällä koneella tuo faktapalkki oikealla tipahtaa tuonne alas!? Nyt ei ole ainakaan mikään otsikko liian pitkä. Osaako joku auttaa?
Tänään aion kerätä vadelmia, saksia yhden ison juhannusruusun paloiksi ja roskiin, kun oli kasvanut liian korkeaksi (kukkimisvalmiin taimen jätin; eihän sitä nyt kokonaan raaski tuhota)ja jos jopa aloittaisin jonkun ihanan motivoivan neuleen.
Lisäksi olisi tarkoitus selvittää mistä kankaasta kokeilisin elämäni ensimmäistä kestosisävaippaa, flanellia on, mutta Kaarinan jättirätissä ei ollut niitä vaihtoehtoisia bambuja, hamppuja yms. Tarrakiinnitteisiä teen kun neppareiden laiton kanssa en ole ollut koskaan sujut.
Aurinkoista ja lämmintä päivää lupasivat!

Monday, July 16, 2007
Sunday, July 15, 2007
Ohi on - siis LOMA!
Tässä vielä maistiaisia mökkeilystä. Mustikoita oli kehnosti, mutta kyllä niistä piirakan sai. Ilma oli sangen vaihtelevaa, sateenkaari nähtiin ja vesisateessa sekä auringossa uitiin. Viimeinen kuva on otettu 13. päivänä perjantaina puolen yön aikaan. Oli uskomattoman hieno sumu!
Nyt alkaa sitten taas arkinen aherrus! Meidän muu porukka vielä mökkeilee, mutta täytyy nyt nauttia yksinolosta kaupungissa ja tehdä pihahommia jos säät sallii. Ensimmäisiä vadelmiakin pääsee jo maistelemaan, orkideat kukkivat ja liljat avaavat nuppunsa ensimmäistä kertaa. Minkähän lajikkeen olen entiseltä naapurilta saanut?

Kankaanpainantaa!
Viikko vierähti mökillä, mutta ennen sitä käväisimme Seikkailupuistossa kokeilemassa kankaanpainantaa. Olin ostanut jokaiselle neidille omat tyynynliinat, joihin me painoimme kuvia ja osallistumismaksulla saimme myös päähineet! Yhdistimme reissuun myös pyöräretken ja kuivumista odotellessamme ehdimme käydä läpi alueen leikkijuttuja - vesisuihkun allakin oli kiva käydä kun ei ollut pyyhettä tai vaihtovaatteita mukana!
Yksi sadepäivä meidän kaupunkioleiluumme osui ja sinä iltana kävimme katsomassa ihanan animaation KIKIN LÄHETTIPALVELU. Olemme hankkineet itsellemme noita japanilaisia animaatioita ja itsekin pidän niistä tosi paljon. Teimme yhdeksänvuotiaan kanssa mansikkaisen synttärikakun ja yksi hänen lahjoistaan oli iki-ihana TOTORO-animaatio, jonka olen itsekin nähnyt! Koko katras piti kovasti kun ehdimme sen katsoa ennen mökille lähtöä.
Friday, July 06, 2007
Rallatellen...
Lomaa vielä viikko jäljellä ja nyt tulimme taas piipahtamaan Turkusessa.
Paluuta arkeen on harjoiteltu vaihtamalla kalustesysteemejä muutamassa huoneessa lähinnä neulelankojeni ja kankaideni saadessa koko porukan epätoivon partaalle... Lisäsyynä oli saamani ihana etukäteislahja - ostimme käytetyn Huskylock-saumurin! Ei kun opettelemaan kuinka lankoja pujotellaan!!! Nyt kankaat ja ompelupöytäni sijaitsevat makuuhuoneessa (hmmm...), mutta toisaalta siellä on taas eniten kaappitilaa ja sain pöytäni ikkunan alle.
Nyt voisi sitten suristella kestovaippojakin tarvittaessa (niitä löytyy ennestäänkin jonkin verran) - noissa neidin mekoissa on ainakin tuo saumurin käyttö ollut aivan ehdotottoman huippu juttu!!!
Mökillä räjähti ilmaan sellainen väärässa paikassa sijainnut väärän kokoinen kivi...! Veden lämpö on ollut 23-astetta ja saunasta päin olen minäkin tykännyt käydä uimassa. Meidän neiti tättähäärä ui laiturin päästä (oiskohan syvyys n. 1,5 metriä) vesijuoksuvyöllä, joka on kyllä loistava keksintö - olen itse välillä päivystänyt laiturin päässä kun ei tee mieli uimaan. Olemme käyttäneet tuota vyötä viime talvena uimahallissa ja se hakkaa kyllä kaikki rengas- tai käsikellukesysteemit mennen tullen. Kunhan muistaa ettei ikänä lasta ilman valvovaa silmää ja lähellä on kyllä pysyttävä!
Meidän masuasukki on nyt 21 cm ja kaikki oli hyvin kun kävimme ultrassa tänä aamuna. Pulssi oli koholla ja liikkeet eivät ilmeisesti kovin voimakkaasti tunnu kun istukka on kohdun on etuseinässä... (kuuluukohan se sanoa noin...).
Näimme ystäväni kaksosten taltioitua 4D-ultrakuvaa toissapäivänä ja oli se kyllä tosi hauskan näköistä touhua!!! Kasvon piirteetä näkyvät niin hyvin ja kädet ja jalat erottaa paljon paremmin kun normaaliultrasta. Mutta kyllä oli meidänkin laiheliini niin söötti - heilutteli tulevalle isosiskolle kättä ja iltapäivällä yritin vertailla heidän ultraprofiiliaan, enkä ole varma oisko tulevalla isänsä nenä!!! Tättähäärän nenän tunnistin heti omakseni ja totesin synnyttyä että sama lapsi on !!!!

Subscribe to:
Posts (Atom)