Monday, December 31, 2007

VUOSI 2007!!!



ONNEA UUDELLE VUODELLE!! Meidän vuoden vaihteeseen on kuulunut lasten liikuntatapahtuma Kupittaan urheiluhallissa, Seikkailupuistossa juoksentelua, pienten ilotulitteiden ampumista kotipihalla ja pipareita kera valkohomejuuston.

Lapset menevät ulos puolen yön aikaan ja leivotaan vielä uuniin patongit iltapalaksi!!

Turvallista ja iloista vuodenvaihdetta kaikille!!!!!

Saturday, December 29, 2007

Piparitaloja


Yksi on jo syöty, yksi on appivanhemmilla ja yksi tuhotaan vielä viimeistään loppiaisena. Pipareita aattelimmevielä leipoa huomenna kun kenenkään kiintiö ei ole vielä täynnä.

Wednesday, December 19, 2007

Saturday, December 15, 2007

Päivät karkaavat käsistä

On tosi mielikuvituksellisia otsikoita. Tänään sain valmiiksi neiti tättähäärälle mekon, joka piti oikeastaan olla valmiina jo tarhan joulujuhlissa. No onneksi noita juhlia riittää vielä ensi viikollekin ja jos ihan aattonakin laittaisi sen päälle. Yritän saada huomenna kuvan jos on kaunista ilmaa.

Piparkakkutaikinaa tuli tehtyä sen verran että siihen upposi n. 2,5 kiloa jauhoja. Huomenna ois sitten leivonta- ja siivouspäivä.

Kävin myös shoppailemassa ystäväni kanssa kaupungilla kolmisen tuntia. Ihmisiä oli kohtuullisesti liikenteessä, mutta silti tuntuu että aika ei riitä mihinkään - jo ensimmäisen kaupan jälkeen tuli katseltua huolestuneesti kelloa.

Vauveli on nukkunut tänään hyvin ja jättänyt aikaa näille "harrastuksillekin".

Huomenna toivottavasti lisää.

Thursday, December 13, 2007

"Kaksi pientä peikkolasta...!"

Tässä sitä ihmetellään elämää. Painonpudotusprojekteja kaivataan - ennen synnytystä 76 kg ja ja nyt 66,5. Tavoitteeseen 60kg on vielä roimasti matkaa; tuo joulu ei ainakaan paranna tilannetta.

Vauvan paino näyttää hyvältä - neiti on nyt kuukauden vanha ja painoa on tullut lähes kilon verran. Pituuttakin neljä senttiä!

Jouluprojekteja yritän vältellä, kun keskenräisiäkin neuleita ja mekkoviritelmiä on. Leipoakin täytyisi ja ristiäiset ovat loppiaisena.

Tuesday, December 11, 2007

Kantoliinailua



Peikkotytön kanssa on kokeiltu kotona kantoliinailua!



Yksi "Ellinmekko" on valmistunut ja kaksi Nalle-kauluria. Kuvamateriaalia ei tällä hetkellä valmiista mekosta ole. mutta todiste neulomisesta vauvan kanssa kyllä löytyy.



Vauva on saanut onnitteluina muutaman ihanan 3D-kortin!

Tuesday, December 04, 2007

Käytetyimmät neuleet NYT - TÄMÄ ja TÄMÄ




WOOL on ihana lanka. Lämmin ja mukava tikkivuorisen takin alla. Pusero on tähän saakka ollut kaappikamaa, mutta aina se nukkaantunutkin pääsee parrasvaloihin...!

Ellin mekkoa tulossa!

Nyt on sitten jo melkein 20 senttiä neulottu JaanaMaan ELLIN MEKKOA! Hidasta on välillä ollut eteneminen, mutta eilen sain muutaman kerroksen neulottua jopa vauva sylissäni. BACK in BUSINESS!! Tarhan myyjäisiin olisi mukava tehdä jotakin - katsotaan kuinka tämä viikko vierähtää.

Tänään kävimme ostoksilla ja hyvin sujui bussireissu. Kolmisen tuntia vierähti yhdessä hujauksessa. Suurtorilla oli Brinkkalassa aivan ihanat näyttelyt; kannattaa ehdottomasti käydä poikkeamassa.

Meillä on nukuttu mielestäni hyvin ja syöminenkin sujuu. Ensi viikolla menemme taas neuvolaan katsomaan kuinka hyvin. Välillä on hiukkasen kiljuntaa (vatsanväänteitä?), mutta "huudot" eivät ole kovinkaan pitkäkestoisia. Eilen olin ihmeissäni, kun kuulin meteliä ja tajusin että vauva piti tiukalla otteella omista hiuksistaan kiinni ja tuntui tukistus sattuvan - otteen irrottaminenkin teetti jo töitä! Voi hyvänen aika kun neitimme on fiksu.... ei tuo omien raajojen hahmottaminen ole helppoa - EI.

Kuvia en nyt jaksa siirtää kamerasta. Ehkä huomenna.

Monday, December 03, 2007

"Isoja" vaippoja





Tässä peikkotyttö lempparivaipassani, joka on uusia hankintoja. Ronjan keijukuosinen vaippa, jonka ostin taannoin "alkuraskaana" - muistan kuinka seisoin kassalla vaipan kanssa ja tajusin yhtäkkiä että enhän minä tiedä onko tuleva lapsi on tyttö vai poika!! Totesin ääneen myyjälle, että eipä tullut mieleenkään aikaisemmin - mutta kai poikakin voi söpöä keijuvaippaa käyttää. Päällehän kuitenkin tulee jonkinlainen kuorivaippa. Olikohan tämä se etiäinen sukupuolesta...

Toisessa kuvassa tättähäärälle ostettuja vaippasysteemejä, ns. isoja kokoja! Tipukuvioiset Nicky-vaippahousut, 3 x medium. Ihania ovat edelleenkin ja hyvälaatuisia. Kolme Bumbyn päiväkuorta (koko XLARGE eli (11-14 kg), joiden päällä pidin kyllä Ruskovillan hahtuvia tai villavaippahousuja. Maatilakuosiset vaipat ovat merkkiä STUFFABLES by Nature Babies (4kpl?), kuorivaippa, jonka taskuun saa fylliä oli varmaan ihan ok käytössä.

Sitten vielä nämä niin sanotut All-in-one -vaipat, valmistanut Kushies, - paksut flanellikerrokset läpän kera, kuori kovaa kahisevaa muovia ja muistaakseni haisevat käytössä pahalle. En ostaisi enää jos nyt valitsisin uusia, mutta on näitäkin kovasti käytetty. Toppausta on ja pitoakin muistaakseni. Lahkeensuista taisi joskus vuotaa, eli ei ainakaan yökäyttöön näiden muistikuvien perusteella.

Siinä näitä vaippamuisteloita. Osaksi omaa inventaariota ja muistinvirkistystä. Ensi postauksessa uusia tuulia!

"Antiikkivaippoja"






Myöhemmin tulossa lisää esittelyjä kaappien sisällöistä!

Esittelyssä meidän perheen "antiikkivaipat". Sinikuosinen Brio-sisävaippa sekä Eko-setin kuoret (voi mikä ihana nalle-kuosi!), jotka toimivat hyvin.

Epämääräiset Babykins-vaipat, joita en oppinut tättähäärällä käyttämään; on aivan omituiset kiristinsysteemit eikä ollenkaan kuminauhoja. Nyt leikkasin niistä kaikista imuja; noista viimeisistäkin valkoisista.

Sitten nuo omat nallekuvioiset lempparini. Miehen esikoiselleen (n. 14 v. sitten) hankkimia UNIMIX-vaippoja ja loput puolet n. kahdestakymmenestä sisävaipasta kirppikseltä löytämiäni, jotka ovat saaneet hyvän kodin. Loistava imukyky. Pikkaisen koppuraisia narukuivatuksessa, mutta möyhennän niitä ennen käyttöä. Pieni lisävaippa mahtuu ja sitten vain kuorivaippa tai hahtuvahousut päälle. Jos omistatte näitä niin pitäkää näistä kiinni! Neiti tättähäärällä olivat kovassa käytössä ja uusia ostimme käytännössä vasta n. yksivuotiaan kokoa.

Samikset



Tättähäärälle ja minulle valmistuneet paidat. Samasta kankaasta! Kuvien laatu kyllä alkaa olla sitä ja tätä, mutta olen oppinut käyttämään "itselaukaisinta"!

Miten voikin muuten saada samalla kaavalla erikokoisia imetyspaitoja eri kangaslaaduista? Taito kai sekin!

Monday, November 26, 2007

Sunday, November 25, 2007

Vauvaelämää




Täällä sitä ollaan elelty puolitoista viikkoa tuon peikkotytön kanssa. Isovanhemmat olivat apujoukkoina ja olivatkin suuri apu tuon isomman hoidossa ja kodin järjestelyssä. Vaihdoimme vauvanvaatteille isommat korit vaatekaappiin ja pyykkiä on tuntunut riittävän.... Neiti tättähäärän harrastuksiin vieminenkin olisi kaatunut miehen hommaksi, kun vauvaa ei suositeltu kuljetettavan "julkisille paikoille" kovin aikaisin - on kuulemma taas paljon tauteja ja vesirokkoa liikenteessä.

Mies piti varpajaiset tuossa perjantaina ja oli päässyt nukkumaan aamukahdeksalta. Hyvät olivat olleet bileet! Varpajais"vieras" kiitteli onnistuneista pippaloista iltasella ja kirjoitti päässeensä vasta silloin ylös sängynpohjalta. Toinen taas oli leikkinyt putkimiestä.... Ei ollut mieskään ihan yhtä skarppina aamulla kuin kymmenen vuotta sitten - tekeekö ikä tehtävänsä?!

Neulomuksia ei ole vielä tullut uusia aloitettua. Mutta ompelukone on surissut. Tässä kokeiluversio: vauvan pusero bambukankaasta, johon kävin naputtelemassa nepparit Riemulissa. Jätin vauvan hoitoon pullomaidolle torstaina, kun tajusin että entiset imetysliivit ahistavat ja tarvitsin uudet - ei kaarituellisten kanssa pysty öisin nukkumaan!!!!

Lisäksi olen tehnyt ennen vauvan syntymää yhden imetyspaidan ja eilen sain melkein valmiiksi toisen. Niistä kuvaa sitten myöhemmin. Ovat kyllä varsin käytännöllisiä kun tuon leikkaushaavan takia ei voi pitää muuta kuin löysiä verkkareita ja esteettisistä syistä on mukavaa kun ei tarvitse koko paidanhelmaa nostella - hätäsektiossa tehdään pystyviilto navasta alaspäin. Hyvin tuntuu kyllä parantuneen.

on tämä IHANAA ELÄMÄÄ!!!

Sunday, November 18, 2007

Saturday, November 17, 2007

13.11.2007



SYNTYNYT NEITI, 53cm, 4280g

13.11.2007 tiistaina kello kolme iltapäivällä!

Tänään olemme kotiutuneet väsyneinä, mutta onnellisina. Synnytyksessä meni kahdeksantunnin työpäivä ja lopulta hätäsektiolla maailmaan. NYT kuitenkin kaikki loistavasti - sekä vauva että minä voimme hyvin!!!!

Monday, November 12, 2007

Valmistuneita töitä



NYT OLISI JO HYVÄ AIKA VAUVAN TULLA!!!!. Dropsin ohjeella nuttuun sopivat pöksyt, joiden piti olla sairaalaneule. Mitähän seuraavaksi? Pääsispä nyt sinne saakka...

Mies sai isänpäivälahjaksi puuvillaisen JacquesCousteau-pipan ja hyvältä näytti ainakin äkkituntumalta.

Wednesday, November 07, 2007

Vauvalle kukaton myssy!




Valmistunut Modan ohjeella SUBLIMEN langasta ihana vauvan myssy - ja minunkin blogissani ilman kukkaa. Risto-nukke pääsi kokeilemaan mekon sijasta TOTSBOTSIN bambuvaippaa ja päähinettä. Tunnustettava on että yritin tehdä kukkasen, mutta en ollenkaan ymmärtänyt miten se tehdään!!?? Tavasin ohjetta kaksi kertaa alusta ja sitten totesin, että ehtii sen myöhemminkin, jos joku neuvoisi tai ajatus kulkisi paremmin. Myssyn väri valikoitui ihan vain alennuslangan mukaan - eli arvuutellaanpa vielä tuolla alemmassa postauksessa että POIKA VAIKO TYTTÖ!?

Toisessa kuvassa neiti tättähäärän vauvana saama Anneke Bouken haltija. Näin tuolla toisessa blogissa ihanan enkelin ja nämä on kyllä aivan suloisia!!!!

Monday, November 05, 2007

Vielä yhtenä kappaleena!

Yksi HYSHYS-juttu on valmistunut NOVITAN punaisesta Tennesseestä - ja jotakin on taas karttunut kaappeihin - lankaa ja kankaita, joista on mukava saada uutta aikaiseksi.

Saumurin sain perjantaina huollosta ja siellä oli sisällä ollut jotakin sellaista paikaltaan, jota en olisi säädöillä parannettua. ONNEKSI sentään vein sen koneen huoltoon nyt viime hetkillä kun se katsottiin "vielä takuuseen" ja hyvä että ostin koneen liikkeestä enkä yksityiseltä asiakkaalta. En ole vain jaksanut aloittaa uutta ompeluprojektia; eilen oli ainakin aivan puhti poissa.

Nyt sitten ihmetellään että syntyykö vauveli ensi viikonloppuna vai meneekö yli kahden viikon päähän.

Talvivaatteita olen saanut jo jotakin esille, mutta vielä pitäisi tehdä kunnollinen inventaario. Mystinen juttu tämä asioiden ujuttautuminen kymmeneen eri kaappiin puolen vuoden ajassa.

Thursday, November 01, 2007

Nallenapit paikallaan!




Tässä todiste valmiista vauvannutusta. Lisäkuvana taas todiste siitä, että on ne puikot kilkanneet ennen blogielämääkin - vauvansukat ja soittorasia vuodelta 2003!!

Wednesday, October 31, 2007

Kiireellisiä juttujako?

Ei elämässä ole oikeasti kiirettä - on vaan hamstrausvimma kun on auto käytössä ja pitäisi saada tuo saumuri kiitettävään yhteistyöhön!!! Olen käynyt kangasostoksilla, ostanut vetoketjuja rikkinäisten tilalle, ihmetellyt miten saisin käytyä välillä ulkona ja mitä ruokaa tuo tättähäärä suostuisi syömään lyhyemmässä ajassa kuin 1,5 tuntia....



Peppiperuukin ongelma ratkesi - sain tuttavalta lainaan sellaisen kaupasta ostetun. Rekvisiitaksi löytyi lisäksi taskuun mahtuva "pikkuPEPPI" joka sai myös oman essunsa tänä iltana. Voi näperryksen piiperrystä. Lisäksi mukaan lähtee aamulla keppihevonen - kyllähän Pepillä hevonen täytyy olla. Sukkanauhoista sain tättähäärän luopumaan, mutta pisamia on kuulemma pakko olla.

Huomenna menen asiantuntijan luokse tutkailemaan saumuria, jonka taas vaihteeksi uudelleenlangoitin tänään. En ole viitsinyt tuhota uusia kankaita huonon ompelujäljen kanssa eli jotakin ompelujuttuja on luvassa kun rauhoitun näille viimeisille odotusviikoille.

Tuesday, October 30, 2007

Loppusuora!



DROPSIN ohjeilla tehty nuttu alkaa olla jo loppusuoralla. Tykkään kyllä tosi paljon langasta ja langan väristä (Sandnesin LANETT).

Tänään olimme neuvolassa ja lääkärintarkastuksessa. Epäiltiin yli neljäkiloiseksi, siropäiseksi ja lääkäri veikkasi että sinne laskettuun aikaan saatetaan hyvinkin mennä. Menen vielä torstaina ultraääneen kokoarviota varten ja ensi viikolla katsotaan lantionkokoa, kun edellisessä synnytyksessä paukahti tuo häntäluu, jonka asento ei ole ilmeisesti aivan normaali.... Eli toivottavasti nuo TEHYLÄISET eivät irtisanoudu vaan neuvottelutulokseen päästäisiin jos ongelmia tulee - olisi kokenutta henkilökuntaa paikalla täällä Turussakin...

Eli kaikki vauvelilla hyvin ja ainakin tulee siskonsa kokoinen!!

Arvata voisi tuon edellisen kuvan vatsan perusteella ja ULTRAKUVAN viikolta 20 - TYTTÖ VAI POIKA!!? Emme tiedä itsekään!!!!!!

Monday, October 29, 2007

Masukuvaa!



Kuva on raskausviikolta 35!

Thursday, October 25, 2007

ORANSSIA Huopasta




Säästeliäs ihminen ei osta valmiina Peppiperuukkia 16 eurolla vaan ostaa 6 euron lankakerän Huopasta. Suhteessa varsin kallista (mutta kun muista lankalaaduista ei löytynyt oranssia) ottaen huomioon että ESSUN tarvikkeet ja kankaat maksoivat kympin. Säästeliäs tuunaa peruukkia neljä tuntia ja Essuun kuluu vain kolme. Eikä se peruuukki edelleenkään näytä hyvältä. En aio käyttää toista kerää; en aio purkaa lettejä tänään kymmenettä kertaa; en aio heittää tuotosta roskiin. MITÄ TEEN!???

Muuten olen naamiaisasuun varsin tyytyväinen!!!!

edit: kuva vaihdettu! Kuvassa lainattu peruukki.

Monday, October 22, 2007

Kulttuuririentoja!

Viikonlopun ja tämän alkuviikon olemme viettäneet "SYYSLOMAA" koko perheen voimin.

Kävimme työkavereiden kanssa tiistaina Wäinö Aaltosen museossa ilmaiskonsertissa, jossa esitettiin Mozartin, Saariahon, Wolfin ja Isomäen musiikkia... Kävimme myöskin syömässä Foijassa, joka on ihanan tunnelmallinen ravintola täällä Turussa - aivan kauppatorin vieressä.

Keskiviikkona kävimme Turun taideakatemialla TAITEIDEN YÖSSÄ ja pääsin valokuvaukseen ikuistamaan vauvamahani - tekijänoikeussyistä en taida sitä kuitenkaan tänne blogiini laittaa... Näimme taitavia sirkustemppuja ja väkeäkin oli koululla oikein mukavasti.

Miesväki kävi Hectorin konsertissa perjantaina ja vietimme 14-vuotiaan synttäreitä lauantaina. Lisäksi kävimme katsomassa THORIN VASARAN Turun kaupunginteatterissa lauantai-iltana ja pidin kyllä oikein tosi paljon esityksestä. Musiikkipuoli toimi loistavasti ja lavastus/puvustus/valosuunnittelu oli LOISTAVA. Kiitos!!!

Sunnuntai-iltana kävimme vielä neitien (4, 8 ja 10-vuotiaiden) kanssa katsomassa Turun Nuoressa teatterissa katsomassa PEPPI PITKÄTOSSUN! Ohjaus oli hyvin tehty ja koko porukka tykkäsi kovasti! Kiitokset kummitädille!
---------------------------------------------------------------------

Neulomuksista sen verran että neiti tättähäärälle on valmistunut unikkokauluri no 2, lankana Katian bamboo (60% bambu, 40 %´puuvilla, puikkokoko 3). Neulos on paljon napakampaa ja taidan yrittää toisesta lankakerästä pipoa!



Sydänkävyn sormikas on saanut parin - enää vain langat päättelemättä.

Nyt olisi alussa vihdoinkin vauvalle nuttu - Dropsin ohjeella. Ongelmani on se, etten ymmärrä kaavioita, jotka ovat ruotsiksi. Lähden nyt metsästämään netistä neulesanastoa ruotsi-suomi, eiköhän jostakin apua löydy!!!!

Pärjäisiköhän tällä dropsin omalla SANASTOLLA!

Wednesday, October 17, 2007

Äippälomalainen!

Ihmettelin maanantaina kun tulin töistä kotiin, että mihin kummaan on kadonnut bambulankainen kauluri. Neiti tättähäärä oli löytänyt sille uuden käyttötarkoituksen!



Tässä esittelyssä sitten yksi "työvoitto"; pahus kun tälle on vielä pari tekemättä. Sopiin kyllä käteen kuin nakutettu, vaikka pikkusormeen olisi kyllä voinut laittaa ehkä muutaman silmukan lisää. Ja en muuten laittanut ylös paljonko on silmukoita ja missä kun tuo sormikasversio tuli aika lailla omasta päästä...



Tänään oli ensimmäinen lomapäivä. Saimme haettua tulevalle vauvelille rattaat mökkikäyttöön ja teimme kirpparikierroksen länsikeskuksessa. Mukavaa bussimatkailua kun on vielä kausikortti voimassa tämän kuukauden.

Mies on ihana - hän oli ostanut mulle viitisen metriä bambukangasta!! Siitä saanee suloisia vauvanvaatteita ja kangasvaippoja - seuraavaksi voisi tehdä jo niitä isompia kokoja!

Sunday, October 14, 2007

Viimeisiä viedään!!

SIIS VIIMEISIÄ TYÖPÄIVIÄ!!! Keskiviikkona koittaa sitten vihdoinkin äitiysloma!

Minulla oli rauhallinen viikonloppu - mies ja tättähäärä lähtivät lauantaiaamuna ajelemaan kohti mökkiä ja minä jäin ottamaan iisisti ja hoitelemaan kotiaskareita. Pyykkiä pesin ja vähän järjestelin paikkoja, mutta imuroida pitäisi edelleen...



Sain tehtyä valmiiksi melonipuseron perjantaina ja neiti tättähäärä sai sen viikonloppureissulle mukaansa. Tänä aamuna valmistui bambulangasta neitokaiselle Ullaneuleen kauluri pienellä kukkasella koristeltuna ja aloitin samaan syssyyn tuota SYDÄNKÄVYN RANNEKETTA - aion soveltaa siitä sormikasversion. Sinällään ihan ymmärrettävä ohje ja kaunis, mutta voi hyvänen aika kun se on kapea kun sitä tekee tuollaiselle yli neljävuotiaalle!!!! Sormikaspuikkoja tekee kovasti mieli, kun tuota räpeltää!!!



Ajattelin korvata tulevassa VAUVAN NEULETAKISSA Dropsin alpakan Lanettilla, kun ei Lankabaarissa ollut oikein osuvia värejä minun makuuni - parhaat oli jo viety päältä.
PiikkoPirrassa oli taas ihana palvelu - ostin mohairia tuleviin huivitarpeisiin poistokorista, kun oli niin älyttömän mukava vihreä savy!!! Kuvia tulee myöhemmin - nyt se kamera on maalla kun sitä olisin tarvinnut. Lisäksi kävin koruliikkeessä ja uskomaton tuuri; Kalevalakorun koruja oli tarjouksessa. Se on varsin harvinaista herkkua - ainakin täällä Turussa.

Turussa olisi kyllä ollut aika sateista valokuvaamiseen, mutta aamulla olisin saanut ikuistettua KETUN!!!! Istuin aamukahvilla keittiössä ja katselin kun muutaman metrin päässä kuusi harakkaa piiritti kettua, joka hyökkäili lintujen kimppuun, eikä meinannut päästä tilanteesta minnekkään.! Sen kolmen minuutin aikana olisi ehtinyt hakea jo kameran ja muutaman kuvankin ottaa. On tämä hauskaa tämä cityelämä - tuo on jo toinen kettu tässä viiden vuoden aikana kotipihallamme!!! Ilmeisesti läheisessä rinteessä on ollut ketun pesä viime talvena (naapurilta kuultua)!

Vielä viimeinen viikonlopun saavutus on IMETYSPAITA! Vaikuttaa aika hyvältä, mutta joudun ehkä kaventelemaan sitten kun pääsen tästä vatsastani eroon! Kankaan ostin Eurokankaasta ja ohje on kokoa 38/40 ja sijaitsee SUURESSA KÄSITYÖLEHDESSÄ 3/2007. Olen niin tyytyväinen näin ensi tuntumalta, että taidan surauttaa näitä paitoja vielä muutaman lisääkin. Ja kuvia sitten myöhemmin!

Nyt hyvää yötä!

Tuesday, October 09, 2007

ULLA-neule on ILMESTYNYT!

IIk ihania ohjeita Ulla-neuleen nettilehdessä. Minä repesin totaalisesti TÄLLE artikkelille!

Kävin eilen taas visiteeraamassa Piikko-Pirrassa ja tarjoushyllyt ovat houkuttelevia... Viikonloppuna taas piipahdin KIRJAMESSUILLA Turun messukeskuksella, Mammakeitaalla T-talolla ja Tyksissä katsomassa niin suloisia kaksosvauvoja..! Vauvaodotus konkretisoituu omallakin kohdalla kummasti kun näkee tuollaisia alle kolmekiloisia pikkunyyttejä!!

Pesin villavaatteita ja ajattelin ottaa niistä muutaman kuvankin vaikka melkein viiden vuoden takaisia tuotoksia ovatkin. Myssyjäkin olen näemmä tehnyt monta kappaletta - enkä edes muistanut!!

Friday, October 05, 2007

Poikkeuksellisesti: Tällainen on manteli!!!

MILLOIN VIIMEKSI...

1) ...halasit kaveriasi? Onnittelinkohan vai halasinko lohuttaakseni. En ole kovin halaileva tyyppi; varmaan kuitenkin syssynpuolella.

2) ...autoit kaverisi pulasta? Varmaan jotakuta töissä... ja Hempukkaa taannoin avittelin järjestelemällä juttuja.

3) ...käytit punaista paitaa? Juuri nyt ainaista fleecetakkiani

4) ...joit kahvia? Aamukahvia tuossa 9.30.

5) ...kirjoitit kirjeen? En kyllä heti muista, kortteja olen kirjoittanut, mutta kirjeet kulkee nykyään emailina.

6) ...soitit kaverillesi? Eilen kai. Kaverin puoliskolle tänään kun utelin vauvakuulumisia.

7) ...joku kehui sinua kauniiksi? Kai tuo miehenketale joskus tässä sanoi että juu oot raskaanakin.

8) ...joit alkoholia? Uutena vuotena kai, sitten joskus ihan pikkuriikkisen; nyt kun on ollut tämä alkoholittoman siiderin linja ja sitäkin harvoin.

9) ...poltit tupakkaa? No en.

10) ...imuroit? Hah. Ehkä kuukausi.

11) ...nauroit kunnolla? Joskus kai kertoessani jotakin juttua; töissä ehkä ja usein ne jutut liittyvät lapsiin ja neiti tättähäärän sanomisiin.

12) ...muutit? Vappuna 2005

13) ...söit suklaata? - eilen :)

14) ...hiihdit? Mökillä olen kai kokeillut, mutten viime talvena.

15) ...kävit lenkillä? - varmaan maaliskuussa

17) ...katsoit Kauniit ja Rohkeat? No en kyllä katso.

18) ...itkit? Kiukkuväsymystä kai viikko sitten. Ja kun lääkärisarjoissa tapahtuu jotakin kovin koskettavaa.

PERUSTIETOA:

Päivämäärä: 030303
Syntymänimi: no en kerro
Syntymäpäivä: 6.8. leijona
Silmien väri: harmaa
Hiusten väri: ruskea/tumma
Lempiväri: punainen, vihreä, sininen
Missä olet koulussa/töissä: vielä yli viikko töissä, sitten kotona -> äitiysloma


OLETKO KOSKAAN:

Ollut niin kännissä,ettet muista mitään:
- ainakin mies väittää nähneensä niin kahdeksan vuoden aikana, muttei kyllä usein.

Auto-onnettomuudessa:
- en

Potenut sydänsuruja:
- kyllä

Omistanut mielikuvitusystävää:
- täytyypä kysyä äidiltä, en muistaakseni

Ihastunut kaveriisi:
- en

Itkenyt elokuvan aikana:
- usein

Rakastunut opettajaasi:
- ihastunut ehkä seiskaluokan musaopeen

Ollut latotansseissa:
- en

Leikannut hiuksiasi:
- juu usein tai sitten mies

LEMPI:

Bändi tai artisti:
- Tori Amos, Kate Bush,

Elokuva:
- en minä yhtä osaa mainita

Jäätelö:
- Ainot on hyviä, ehkä tuo Kingis pitkällä aikavälillä

Lempikouluaine:
- musiikki, historia

Lempikaupunki:
- On se tämä Turku

Juoma:
- viini, se ruotsalainen Rekorderlig-siideri

Lempiammatti:
- nykyinen, tai sitten jotakin käsillätekemistä

JUURI NYT

Mitä on päälläsi:
- Äitiysfarkut, Finnwearin raitapaita (punapohja) ja se fleecetakki

Hiuksesi ovat:
- sillä mainosten hätäponnarilla ja kasvatan otsatukkaa

OLETKO VIIMEISEN 24 TUNNIN AIKANA :

Koskettanut hametta (omaa tai muun):
- joo. Otin mukaan tättähäärälle mekon, jotta saadaan vaihtaa se ennen synttärikutsuille menoa

Laulanut:
- viimeksi kai Tartu mikkiin-ohjelmaa katsoessani, en tänään

Tavannut uuden ihmisen:
- töissä jatkuvasti ja tänäänkin, mutta enemmän kai jutellut uusien ihmisten kanssa tuolla neitin harrastuskuvioissa

Siivonnut:
- joka päivä järjestellyt, pessyt pyykkiä ja täytellyt tiskikonetta myös tänäaamuna ja eilen illalla

Tiskannut: ehkä paistinpannun eilen illalla

Ajanut autoa: en kyllä eilen enkä tänään - edellispäivänä

USKOTKO:

Itseesi:
- en rajattomasti

Ystäviisi:
- kyllä

Kohtaloon:
- jossain määrin

Enkeleihin:
- juu kyllä, mutten ehkä ihan fyysisinä olentoina

YSTÄVÄT JA ELÄMÄ:

Oletko ihastunut johonkuhun:
- mieheeni

Kenet ystävistä olet tuntenut kauimmin:
- ehkä muutama yläasteelta saakka, joiden kanssa pidetään yhteyttä suht säännöllisesti. Ala-asteelta saakka olevat ystävät ovat jääneet huonolle yhteydenpidolle; syy lienee muutto eteläsuomeen yläasteikäisenä.

Montako hyvää ystävää sinulla on?
- aika monta, työkaverit ovat varsin tärkeitä ja "joutuvat" kuulemaan paljon
arkipäivän iloja ja murheita. Yhteydenpidossa ihmisiin olen aika huono, mutta onneksi se ei ole se määrä vaan laatu!

Oletko ikinä pettänyt ystäviäsi:
- Sitä täytyy kysyä heiltä; olen pyrkinyt olemaan rehellinen ja vastuuntuntoinen

Ovatko ystäväsi ikinä pettäneet sinua:
- On kai, nuorena ainakin tunsin niin

Kamalin tunne:
- pelko se on ja epävarmuus asioissa joihin ei itse jostakin syystä voi vaíkuttaa

Paras tunne:
- onnellisuus, jonka saa aikaan pienet asiat

TULEVAISUUS:

Mitä aiot tehdä tänään?

- vien tättähäärän harrastamaan ja juhlimaan. Aikaisin nukkumaan.

Haluaisitko muuttaa tulevaisuudessasi jotain:
- vähemmän rahahuolia ja asuntolainaa.

Kuka vastaa tähän ensimmäisenä?
Jätän tämän nyt niille, jotka haluavat tämän kopioida vapaaseen käyttöön blogissaan tai pistää eteenpäin muuta kautta.
Minulle voi lähettää tämän sähköpostilla henkilökohtaisena ne ystäväni, jotka käyvät täällä blogissa tämän lukemassa ja haluavat käyttää vastaamiseen aikaansa. Ja heillä jo varmaan sähköpostini onkin!

Thursday, October 04, 2007

Vauvajuttuja

Tämä VAUVANEULE houkuttelisi ihan mahdottomasti. Muutkin ovat tehneet, mutta Hestian valitsema väri on kyllä aikaste herkullinen. Melonipuseron teko saa kyllä tässä puhtia kun on tulevia tavoitteita.... Ja vielä kun saapuisi LANKABAARIIN ne Dropsin Alpacat!

Neuvolassa oli taas kaikki hyvin. Saimme edellisenä iltana miehen kanssa jonkinlaisen yksimielisyyden vauvan työnimistä sairaalan paperiin. Kohdunpohjan korkeus on kulkenut koko ajan omia yläkäyriään, nyt mittaus antoi 35cm, vauvan syke oli hyvä 135 ja supistukseen meni vatsa kun kokeilimme miten päin se asukki siellä polskuttelee. Päädyimme siihen että hän on jo kääntynyt pää alaspäin! Viikkoja 33.

Ystäväperheeseen syntyi kaksoset kumpaakin plaatua! Voi kun odotan että kotiutuvat ja pääsen kuikuilemaan pikkuruisia n. kolmekiloisia!

Wednesday, October 03, 2007

Edistynyttä

Tänään voisin laittaa jo melonipuserosta jonkinlaista kuvamateriaalia. Etu- ja takakappale ovat jo valmiit ja hihansuut ovat nyt pyöröpuikolla.

Aamuherätykset eivät sovi minulle.....

Tänään suunnistan neuvolaan. Mitäköhän kommenttia sieltä saadaan?

Sunday, September 30, 2007

Väsymys!

Lauantain sain levättyä kotihommien ohessa ja tuntuu että vatsakin pehmeni kun en käynyt niin ylikierroksilla. Keskityin lähinnä tättähäärän melonipuseron neulomiseen ja tein pizzaa jauhelihasta ja takapihan pinaattisadosta. Vielä löytyin myöskin mäkimeiramia mausteeksi omalta kasvimaalta.

Tänään taas tuntuu että kotihommat veivät kaikki voimat vaikken paljon saanut aikaiseksi. Villaisia pesin, vähän järjestelin taas vauvan vaatteita ja tyhjentelin pyykkikonetta. Tyttären kanssa kävimme puistossa bussilla ja onneksi tuli vastaan tarhakaveri, joten minä pääsin aika vähällä viihdyttämisellä - kunhan kävellessä pysyin mukana.

Ai juu ja purkissa kasvanut daalia ehti sittenkin kukkaan ja tomaateissa on yksin punertava. Sato taitaa jäädä kyllä siihen - ei tämä lämmin voi mitenkään enää kauan kestää!!!

Friday, September 28, 2007

Odotettu viikonloppu!


Väsyttää aika sietämättömästi. Huonosti nukuttuja öitä ja vauva on tainnut kääntyä vatsassa kun liikkeet tuntuvat niin hyvin tuossa vatsanpäällyksessä - ihan kuin kantapää toi polvi välillä kulkisi ihon alla.

Ensi viikolla neuvola viikolla 33. Kilot ovat pysähtyneet siihen n. 15 kiloon, jotka tulivat jo viikolle 25... olinkin jo sitä mieltä että jos samanlaisena jatkuu niin tulossa on kyllä jättivatsa ja jättivauva... Saisinkohan napattua jonkun kuvan tässä lähiaikoina?

Yökisko on ollut mielenkiintoinen kokemus. Se on sellainen muovinen läpinäkyvä muotti, joka "loksautetaan" ylähampaisiin yön ajaksi. Ensin se ahisti aivan kamalasti, mutta nyt jo menee. Jano tulee kyllä heti, joten ei sitä kyllä viitsi laittaa heti sänkyyn mennessä jos lukee kirjaa ennen nukkumaan menoa. Se yökisko on siis narskuttamiseen.

Eilen sain taas käväistyä RIEMULISSA ja napsuttelin pariin sisävaippaan ja jämätilkuista tehtyihin "pikkuhousunsuojiin" nepparit. Villanpesuainetta sain myös vihdoin hankittua. Oli taas mukava visiitti ja hyllyt notkuvat kaikenlaisia vaippailuihanuuksia.!

Viikonloppuna tekisi mieli kokeilla imetyspaidan ompelua - saa nähdä tulenko toimeen saumurin kanssa kun taas takkuilee!

Sunday, September 23, 2007

Vihreä kausi!



http://www.blogger.com/img/gl.photo.gif
Add Image

KYLLÄ MEIDÄN TAKAPIHALLA JOTAKIN kasvaa ja kukkii! Seuraavaksi on tulossa vihreää. Puuvillakangasta, raitabambua ja tyttären samaa sävyä oleva takki pesun jäljiltä.

Valokuvauspäivä



SWALLOWTAIL SHAWL
Malli ohjeessa Interweave Knits Fall 2006
Lankana Merino Oro kaksinkertaisena; ostettu PiikkoPirrasta
paino yhteensä 58g
-------------------------------------------------------




Eilinen oli valokuvauspäivä. Viime aikoina valmistuneita ja valmistuvia!! Alpakkasormikkaat Villapallon ohjeella, Swallowtail ulkoilemassa ja taas vaippoja, kankaat puuvilla, flanelli ja bambufrotee.

Friday, September 21, 2007

Sormikkaat etenevät!!!




Viime sunnuntaina olimme Samppalinnanmäellä katsomassa Turun päivän ILOTULITUSTA! Oli kyllä komean näköistä työtä!!

Sormikkaissa on menossa kakkosen resori, tässä esimaistiaista valmistuvista!

Tuesday, September 18, 2007

Ohjetta kaipailen!




JOTAKIN TÄMÄN TYYLISTÄ, noin viisivuotiaalle ja kokoa 110cm. Oisko vinkkiä mistä löytäisin ohjeen ja mitä lankaa käyttäisin, ettei tulisi kovin paksua neulosta.

Saturday, September 15, 2007

SIKSAK-pipo!


Neiti tättähäärällä on uusi pipo. Ohjeena SIKSAK ja lankana Kitten Mohair sekä Louisa Hardingin Coquette (Lankabaari). Puikot olivat numero kolmosen. Pipa on leveä, mutta pysyy hyvin neitokaisen päässä.

Nyt sitten taas muiden keskeneräisten kimppuun. Tänään ostimme myös balettitossut, lankaa säärystimiin ja muutaman erilaisen kankaan. Oli oikein antoisa ostosreissu - tuntuu jo lapsikin arvostavan näitä erilaisia lankakauppoja.!!

Monday, September 10, 2007

Aloituksia




Novitan Tennesseen lämmintä kiiltoa melonipuserossa, mohairia ja paljetteja tulevaan pipoon (SIKSAK). Tuo pipoidea lähti kyllä ANDRAN valkoisesta unelmasta..

Nyt on taas rahat ihan loppu, mutta on mukavaa kun on lämmintä ja bambuista lankaa varastossa - ideoitakin niille langoille tuntuu olevan riittämiin. Ehdinköhän vauvajuttuja aloittaa... Laskuri tuolla sivussa näyttää että vielä olisi aikaa, mutta tahtoisin aina saada aloitetut valmiiksi ennenkuin uutta otan puikoille. Olen niin kärsimätön tapaus, että keskeneräiset jäävät alkuinnostuksen loputtua todella helposti Ufoilemaan. On mulla yhdet Loftin vaippahousut myöskin tulollaan...

Terveisiä keskipohjanmaalta!


Käväisin Kokkolassa teatterireissulla. Juna kulki Tampereen kautta vauhdikkaasti, kun valitsin pendolinon ja Intercityn. Vaihto Tampereella sujui mutkattomasti kymmenessä minuutissa kun jatkoyhteys lähti saman laiturin toiselta puolelta.

Matka kului "julkineuloessa" Swallowtailia ja sainkin huivin kerrosta ja päättelyä vaille valmiiksi. Koko matkan kyllä "tikutin" - hyvä että maltoin evääni syödä. Lauantaina pingotin huivin sängyn patjaan ja piti käydä vielä paikallisessa Halpa-Hallissa ostamassa nuppineuloja; olin kyllä ottanut niitä mukaan, mutta nehän tietysti loppuivat kesken. Mutta sain kun sainkin huivin harteilleni teatterin ensi-iltaan. Kokkolan kaupunginteatterissa oli ensi-illassa oikein kiinnostava näytelmä; KAHDEN MAAILMAN HOTELLI!, jonka on kirjoittanut Éric-Emmanuel Schmitt . Pidin kyllä näytelmästä tosi paljon!!

Takaisin tulomatkalla pääsin alkuvauhtiin SirpaLeen suunnittelemassa MELONIPUSEROSSA. Teen puseroa Tennessee-langasta ja puikot on ne 3:n, 60cm pyöröt.

Thursday, August 30, 2007

Yllätys, joka odotti kotona!

Arvatkaapa mikä on tuo kukkiva kasvi!?

Kävin tänään Riemulissa, ja sain nepparit kolmeen vaippaan. Ompelin eilen tuota PUL-kangasta ja venyvää hampputrikoota yhteen - hermot olivat mennä ja ensimmäinen vaippa, jossa siinä vaiheessa oli jo kuminauhat paikallaan muuttui varsin muotopuoleksi kun ompelin ne yhteen ilman nuppineuloja turhien reikien välttämiseksi... Ei hyvä, mutta ehkä se silti toimii. Toisesta Pul-vaipasta puuttuu vielä kuminauhat kokonaan ja ajattelin pujottaa ne jälkikäteen kuminauhakujaan, jos niitä tarvitaan...

Nyt alkaa riittää vaipat vähäksi aikaa. Kun alkaa kyllästyttää niin TAUKO. Olen tehnyt vaippoja parin viikon sisällä 16 kappaletta, jos olen ne oikein laskenut! Nyt lähden katsomaan telkkaria ja neulomaan.

Ai juu ja hammaslääkärillä kävin. Juuri kun oli paikka hiottu valmiiksi ja kokeilin purentaa kuului rutina ja uusi paikka sekä pala hampaasta lohkesi. Ei kun uusiksi; enkä edes mielestäni purrut mitenkään lujaa. Tuo hampaiden heikko kunto johtuu myös siitä että narskutan öisin. Seuraavaksi onkin edessä yökiskon hankkiminen.